MITÄ PITÄÄ TAPAHTUA ENNEN KUIN MITÄÄN TAPAHTUU?

LÄHITALOUS eli GLOKALISAATIO

Glokalisaaatio, grokalisaatio ja globalisaatio...

Pieni on kaunista, monet pienet tekijät saavat voimaa keskinäisestä yhteistyöstä. Glokalisaatio on kilpaileva ei vastakkainen ilmiö yhdenmukaistavalle globalisaatiolle.

Kyseessä ei ole vain paikkaan liittyvä suuntaus vaan ”erikoistuva” esimerkiksi tietoverkkoja ja teknologiaa hyödyntävä toimintamalli.

Glokalisaatio on sekä universaalien että erikoistuvien suuntausten samanaikainen esiintyminen sosiaalisissa, poliitisissa ja taloudellisissa järjestelmissä.

Roland Robertsonin mukaan keskusteluissa globalisaatiosta tulisi ottaa huomioon neljä kiinnekohtaa:

1. yhteiskunta,

2. yksilöt,

3. yhteiskuntien maailmanjärjestelmä ja

4. koko ihmiskunta.
   

Robertson ei aseta vastakkain glokaalia; paikallista ja maapalloista; globaalia vaan painottaa, että paikallinen tulisi nähdä osana globaalia...

Hän korostaa glokalisaation merkitystä myös yritysten strategiana globaaleilla markkinoilla siis mikromarkkinointiin eli räätälöintiin perustuvaa ideaa myydä tuotteita.

Teknologia ja robotisaatio antaa tähän mahdollisuuksia yhä enemmän ja enemmän.

Glokalisaatiota ei tule siis asettaa vastapuoleksi maapalloistumiselle koska ilman paikallista ja ruohonjuuuritason yhteistoimintaa maailman suuret  ongelmat eivät ratkea.

GLOKALISAATIO

Aika siirtää huolet huomiseen ja välittää vähät on jo käytetty.

Pieni on suurta – glokalisaatio on jo astunut globalisaation rinnalle.

Glokalisaation idea on toimia paikallisesti, hyödyntää paikallisuutta ja osaamisryppäitä, mutta ajatella maapalloisesti.

Glokalisaatio on uusi mahdollisuus. Se on lähitalouden, yhdyskuntarakenteen, itsehallinnon eli koko yhteiskuntaelämän asettumista alttiiksi radikaaleille teknisille muutoksille.

Maapalloistumisen eli globalisoitumisen yhteydessä, digitalisaation lisääntyessä, kommunikaatioverkkojen mahdollistaesa ja jakamistalouden myötä tapahtuu myös alueellista ja paikallistumiskehitystä, lokalisoitumista, pienentymistä ja lähentymistä.

Se voisi ulottua lähes kaikkeen yhteistekemiseen kuluttamisesta kulttuuriin, lähitaloudesta logistiikan ja- kelumalleihin ja työn uuteen ideaan.

Älykylä tai -kaupunki kehittyy eri tavoin ja toisella prosessilla kuin teollisen ajan yhdyskunta.

Hallintokaupunki tai -kunta onkin vihdoin palvelu: city as a service.

”Kapitalismia lisää kapitalismiin”

Pätkäpääministeri Alexander Stubb liputti vuonna 2015 uutta maailmankuvaa vastakkainasetteluun sanoen, että ”globalisaatio on muuttanut teollistuneen maailman poliittisia jakolinjoja.”

”Vasemmiston ja oikeiston sijaan nykymaailman jakautuu globaalisti ajatteleviin ja paikallisesti ajatteleviin.”

”Nykyään 'globalistit' näkevät yhdentyvän maailman mahdollisuutena, kun taas 'lokalistit' pyrkivät suojaamaan itsensä kansainvälistymiseltä kääntymällä sisäänpäin,” Stubb sanoi Kööpenhaminassa.

Hänen mukaansa työvoima ei siirry Euroopassa riittävän paljon rajojen yli. Siitä syntyy "epäsymmetria", joka hidastaa talouskasvua.

Vuotta myöhemmin tätä potentiaalista työvoimaa pakeni Arabiasta ja Afrikasta työnhakuun ja hengissä pysymiseen kaikista ovista kaikissa maissa. Symmetriaa ei silti ole näkynyt.

Maailma on muutostilassa, jossa alueellisuus, kansallisuus  ja territorialisuus ovat liikkeessä, aluekonstruktiot on pantu palvelemaan talousblokkiutumista ja territoriaalisuus pyhittämään talousliittoja.

Vallan rajapinta, kuten lopulta kulttuurinkin, on demokratia, jossa on kyse identiteetistä, mutta myös suvaitsevaisuuden asteista ja vapaamielisyyden erilaisuudesta.

Kansalaisuus on yhä keskeinen yhteisöidentiteettimme, kotipaikka toinen. Molemmat ovat muutoksessa ja muuttavat identiteettikäsityksiä. Niiden sisällä nopeat liittymiset virtuaalisiin vapaayhteisöihin ja niistä irtautuminen muuttavat verkostoyhteiskunnissa perinteisen kuulumisen merkityksiä.

Kansalaisuutta on aina mitattu suhteena yhteisöön.

Joudumme siis taas pohtimaan ja kysymään kuka meitä hallitsee ja millä keinoin?

Marcel Focault pistää sen kokoon näin: ”miten hallitsemme muita ja miten itseämme, miten olemme hallitsemisen kohteina ja kenen annamme hyväksyttävästi hallita itseämme?”

Valta-analyysin idealistisessa merkityksessä ei relevanttia ole vain kuka hallitsee vaan miten hallitaan, mitkä ovat sen vaikutukset kansalaisen autonomiaan, onnellisuuteen ja yhteisön hyvinvointiin.

Aristoteles:

Hallitsijan ja hallitun tulee oppia eri asioita ja kansalaisen on osattava ne molemmat ja oltava niistä molemmissa osallinen.”

Aristoteles sanoi kansalaisuuden olevan osallisuutta vallankäyttöön sekä vallan käyttäjänä että olemisena vallan kohteena.

Nyt olemme menettämässä ensimmäisen.

Kansalaisten oman opposition ryhmäosaaminen ja yhteisötietämys yhdistettynä   kommunikaatioteknologiaan tekevät demokratian alkufilosofin haasteesta vihdoin mahdollisen.

Syntyy ihmisen itsenäisyyttä itsessä yhdessä tehden, ei itselle rohmuten. Palaamme kommunikaatioverkoissa taas Agoralle; virtuaaliselle torille ei kuulemaan Aristotelesta vaan toisiamme.

Täytyy muistaa mitä globalisaation rinnalla on tapahtunut: kansakuntien määrä on noussut sodanjälkeisestä viidestäkymmenestäyhdestä nykyiseen 193:en. Diktatuureja on kaatunut  vuoden 1977 jälkeen 67, kylmä sota on palannut Putinin. populismin voimin ja saanut pillipiiparit ja muut orbanit kokeilemaan onneaan. Valta on siirtymässä Yhdysvaltain jälkeen joko sen ja Kiinan G2 tuplalle tai todennäköisemmin tapahtumien muokkaamaksi, vaihtelevien allianssien johtamaksi, jatkuvaksi kriisijohtamiseksi.

Vaikka kansallisissa vallanvaihdoksissa osassa on ollut kyse eliitin sisäisistä kaappauksista on kansalaistoiminnan ydinominaisuus; painostusvalta  ollut kuitenkin vaikutuksiltaan tärkein, tietoverkot kanavana ja spontaaniverkostot ”kapinamuotona” yhä useammin merkittävin tekijä.

Kumoukset, isot ja pienet, jatkuvat usein eri suuntaan kuin spontaani liikehdintä lähtöruudussaan tähtäsi. Siksi uusi kansanvaltakin tarvitsee uutta; omia keinojaan koko ajan vaihtavan uuden kansalaisopposition. Sillä vanhat kansalaisinstituutiot eivät tahdo menestyä verkostoissa ja verkoissa.

Saksalainen yhteiskuntatieteilijä Ulrich Beck sanoo, että ”globalisaatio on talouden, kulttuurin ja politiikan monimutkainen suhde, jolla on radikaaleja elämäntapaseurauksia.”

Beckin mukaan paikan murtuminen tarkoittaa myös poliittisen ympäristön radikaalia muutosta.

Kansallisvaltio häviää merkittävänä toimijana, ja tilalle tulee kansojen välinen poliittinen näyttämö. Perinteiset poliitikot liittoutuvat kansainvälisten ympäristö- ja ihmisoikeustoimijoiden kanssa kesyttääkseen taloudellisen toiminnan hyväksyttäviin pelisääntöihin.

Työ saa uusia muotoja: automaatiotyön tuottavuuden noususta seuraava työpaikkakato saa vastauksekseen kansalaistyön. Kansalaistyö olisi paitsi työttömyyden ja toimettomuuden torjuntaa, myös uudenlainen kansalaisuuden muoto maailmanyhteiskunnassa.

Paljon ärsykkeitä synnyttänyt George Ritzer on puolestaan tiivistänyt glokalisaation ”globaalin siis maapalloisen ja paikallisen siis lokaalin toisiinsa kietoutumisena, joka tuottaa ainutlaatuisia tuloksia eri maantieteellisillä alueilla”

.

Glokalisaation käsite sisältää yhtä aikaa sekä yhdentymisen että erilaisuuden mahdollisuuden.

Glokalisaation neljä pilaria Ritzer julistaa näin:

Ensinnäkin pluralismi, alakulttuurien kirjo ja monikulttuurisuus on lisääntymässä maailmassa, ja glokalisaatio lähestymistapana tunnustaa kulttuuriset erot.

Toiseksi glokalisaatio painottaa yksilöiden ja ryhmien tärkeyttä luovina toimijoina.

Kolmanneksi sosiaaliset prosessit näyttävät olevan sattumanvaraisia.

Neljänneksi kulutustavaroita, mediaa ja kulttuurisen vaihdon tärkeitä voimia ei nähdä täysin pakottavina.

Kun glokalisaatio ymmärretään näin syntyy myös itse maapalloistumiselle vastavirtaa, glokalisaatio synnyttää pienten moninaisuutta ja luo tietotekniikan ja mobililogistiikan kautta kokonaan uusia kansalaistoiminnan ja kulttuurin ilmenemismuotoja.

On tärkeää, että globalisaatiota ohjataan kohti yhteiskuntien maailmanjärjestelmää ja ihmisten kohtaamista eikä sallita sen alistuvan suuryritysten johtamalle macdonaldsoitumiselle. Tämän termin uusweberiläinen sosiologi George Ritzer esitti jo vuonna 1993 ..

Siinä missä Max Weber käytti virkakoneiston mallia yhteiskunnan muutoksessa Ritzer kuvaa globalisaatiota rationalisoidun pikaruokaravintolan mukauttavan, monistavan  ja samaistavan mallin nykyaikaa edustavana ja mallintavana paradigmana. Siinä yhdistyy tehokkuus, laskettavuus, standardit ja tiukka kontrolli. Syntyy monistuva samankaltaisuus; formaatti jota voi toistaa aina vain.

Kun katsot ympärillesi, someen tai televisioon, kuunnellessasi radiota tiedät mitä mcdnaldisoituminen on; tuotteiden samanlaisuutta ajasta ja paikasta riippumatta.

Ritzerin mukaan glokalisaatiolle vastakkainen käsite on grobalisaatio, joka keskittyy kansakuntien, yhtiöiden ja organisaatioiden imperialistisiin päämääriin kohti valtaa ja erityisesti voittojen kasvua .

Siis tuottajayhtiö on monikansallinen, mutta hyödyntää mikroekonomiaa ja paikallisuutta standardisoiduissa tuotevarioinneissa paikallisen tapakulttuurin perusteella. Grobalisaatioon liittyy alaprosesseja kuten kapitalismi, amerikkalaistuminen ja McDonaldisaatio: Ritzer tarkoittaa amerikanisoitumisella yhdysvaltalaisten ideoiden, tapojen, sosiaalisten mallien sekä teollisuuden ja pääoman etujen edistämistä ympäri maailman.

George F. Ritzerin uusliberaalit raivon partaalle saanut perusväite on se, että grobalisaatio edistää ”ei-mitään” (nothing) kun taas glokalisaatio edistää todellisia asioita (something).

Glokalisaation innoitukseen perustuva filosofia siis hakee todellisia asioita, merkityksiä, something. Maapalloisen ja paikallisen yhteen liittämisellä glokalisaatio saa aikaan alueittain ainutlaatuisia seurauksia grokalisaation standardisoivan nonsensen, hölynpölyn ja ”ei-mitään” tilalle.

Ekoistinen glokalisaatio on ihmisten yhteen keräävä ekosysteemi: osallistavaa ovet auki pitävää, luonnonmukaista heterogenisyyttä, moniarvoa ja moninaista kulttuuria kun taas ahneen tuhon grokalisaatio homogeenisyyttä, samaistavaa, standardisoivaa ja yhdenmukaistavaa voitonpyyntiä, alistava egosysteemi.

Ne ovat molemmat osa globalisaatiota, maapalloistumista, mutta toisissa päissä.

”Kulutuksen lisääntyvä medioituminen ja internetin moninainen hyödyntäminen tarjoavat kuluttajien suurille joukoille  mahdollisuuksia vaikuttaa globaaliin kehitykseen mahdollisesti entistä enemmän. Eettisten ja ekologisten kysymysten korostuminen nousee yhä vahvemmin yhteiseksi intressiksi, jos maapallon tulevaisuudesta kannetaan aidosti huolta.” .

Aika siirtää huolet huomiseen ja välittää vähät on jo käytetty.

Itse institutionaalinen järjestelmä ei korjaa sillä vauhdilla maailman ja omia ongelmiamme, että se pelastaisi meidät. Voiman kapina söisi lapsensa, on silti pakko toimia itse - vaikka ohi järjestelmän, mutta yhdessä.

Uusi tehdään helpoimmin ihmisten verkostoissa, pienestä suureen synnyttäen monia hypersyklejä -hyvien asioiden kierteitä.

Siinä on suuri työmaa.

Meidät on saatu uskomaan, että maailman talouteen on tullut pyhiä oppeja, joihin ei voisi vaatia mitään muutoksia vaikka mikä tulisi eteen. Kaikkein pyhin on oppi taloudellisesta kasvusta.

Ajatus työpaikkojen ja hyvinvointipalvelujen kasvukytköksestä on iskostettu meihin syvällisesti, se estää ihmiskuntaa näkemästä metsää puilta.

Valtaideologiasta riippumatta maailmankuva on, että vain talouskasvu voi taataa paremman tulevaisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan - ellei ole kasvua on vain kurjuutta ja kuolemaa

.

Me jatkamme kasvumallilla ainoana oppina vaikka ympäristörasituksen pienentämiseen olisi pitänyt ryhtyä jo vuosikymmeniä sitten. Talousjärjestelmä ei kuitenkaan ole lopullisesti tämä, se ei ole valmistunut lopulliseen muotoonsa, vaan sen tulisi elää – uusien haasteiden mukaan.

”Taloudellisen toiminnan ympäristötehokkuus on viime vuosikymmeninä parantunut, mutta tutkimusten mukaan talouskasvu on järjestelmällisesti mitätöinyt tehokkuuden lisäykset.” .

Ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu eivät ole yhtä bruttokansantuotteen kanssa.

On asetettu toivoa talouden rakenteen muutokseen mutta palvelu- ja immateriaalitalouteen liitetyt toiveet ovat osoittautuneet ylimitoitetuiksi. Ekonomisti Tim Jackson sanoo . , että  suhteellista irtikytkentää talouden ja ympäristövaikutusten välillä on toki tapahtunut, esimerkiksi yhden dollarin tuottamiseen tarvittavan energian määrä on laskenut kolmanneksella viimeksi kuluneen neljän vuosikymmenen aikana.

Tuulivoimasta on tullut menestystarina. Aurinkoenergian talteen ottavien paneelien hinta on vuosikymmenessä romahtanut kuluttajille. Parhaat paneelit generoivat etelän auringossa jo niiden valmistukseen kuluneen energian alle vuodessa takaisin. Se tarkoittaa, että keskitetyn energian voimalaitosten rinnalle on tullut kuluttajien omia pientuotantoja omaan tarpeeseen ja ylijäävän suhteen muille jaettavaksi

Toimeliaisuuden määrän lisääntyminen on kuitenkin tähän saakka syönyt ekotehokkuusedut, ja vuoden 1990 jälkeen maapallon energiankäyttöön liittyvät päästöt ovat lisääntyneet 40 prosenttia.

Jackson ihmettelee suomeksikin ilmestyneessä teoksessaan, ettei tutkimusten ja selvitysten maailmassamme ole kehitetty makrotaloudellisia malleja, joissa olisi katsottu, miten talouden perustekijät kuten työllisyys ja investoinnit kehittyvät, jos pääoman kerryttämistä hidastettaisiinkin hallitusti.

Mitä pitää tapahtua ennen kuin mitään tapahtuu?

----------------

ARTIKKELIN LÄHTEITÄ JA MÄÄRITTLYJÄ

.(Kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen: ”Globalisoitumisen historiallisuus ja nykytulkintoja kulutuksesta maapalloistuvassa maailmassa.”)

Prof. Janne Hukkinen, Helsingin Sanomat 2010 ”Hyvinvointia ilman kasvua”.

Prosperity without Growth? The transition to sustainable economy.  Report for Sustainable Development Commission  2009. SDS oli Yhdistyneiden kuningaskuntien, Walesin, Pohjois-Irlannin ja Skotlannin hallitusten tieteellinen neuvontajaryhmä. Tim Jackson on englantilaisen Surreyn yliopiston kestävän kehityksen tutkimuksen professori sekä elämäntapoja, arvoja ja ympäristöä tutkivan RESOLVE-tutkimusryhmän johtaja.Vuonna 2004 hänet nimitettiin Britannian kestävän kehityksen komission talouskomissaariksi.

Kansalaisoppositio on uuden kansalaisuuden yhteisen hyvän tekemisen mutta myös vastademokratiaa organisoiva osallistava yhteisön toimintamalli, joka hyödyntää informaatioajan tekniikoita ja kommunikaatiovälineitä.

Kansalaisopposition filosofian ydin on nähdä ihminen yhteiskunnassa toimivana, osallisena subjektina hallinnallisen alamaisuuden, objektina olon sijaan. Kyse on siis onko hän itse toimija ja osallistuva tekijä vai toisen kohdistamien toimien kautta vain olemassa oleva hallinnan kohde.

Silloittaessaan ihmisiä toimintaan verkostoissa kansalaisoppositiorakenne lisää toimijoiden voimaa sitomatta näitä kollektiivisiin rakenteisiin pidemmäksi aikaa kuin päämäärä edellyttää.

Reregulaatio. (Reinventing regulation) Reregulaatio tarkoittaa uutta lainsäädännöllisen ja poliittisen määräysvallan käsittelyjärjestelmää, joka uudistaa, poistaa ja järkeistää säädösviidakkoa eri maissa hallinnon eri tasoilla ja mm. Euroopan Unionissa tarkoituksena kansalaisvapauksien lisääminen.

Se eroaa vapaan markkinatalouden ideologisesta derugulaatiosta siinä, että se ei hae markkinavapauksia laissez faire-hengessä, vaan edistää kansalaisvapauksia, mutta on yhteisömyönteinen pyrkiessään yhtä lailla estämään ekoistisin periaattein markkinaegoistisia ahneuden destruktiivisia pyrkimyksiä.

Reregulaatio on prosessi ja järjestely, parlamentaarinen lain, säädösten ja määräysten pur­kujärjestelmä, jossa parlamenttien valitsemat asiantuntijaelimet esittävät vanhentuneen, tarpeettoman,holhoavan,  joutavan ja typeräksi osoittautuneen lainsäädännön, normien, direktiivien ja määräysten kumoamista tai korjaamista.

Lainsäädännän rinnalla eduskunnassa ja europarlamentissa ryhdyttäisiin siis myös järjestelmälliseen lain perkaamiseen, tarpeettoman ja elähtäneen regulaation purkuun, keventämiseen ja uudistamiseen.

”Kulutuksen lisääntyvä medioituminen ja internetin moninainen hyödyntäminen tarjoavat kuluttajien suurille joukoille  mahdollisuuksia vaikuttaa globaaliin kehitykseen mahdollisesti entistä enemmän. Esimerkiksi eettisten ja ekologisten kysymysten korostuminen nousee yhä vahvemmin yhteiseksi intressiksi, jos maapallon tulevaisuudesta kannetaan aidosti huolta.” .