INITIALS & ARTICLES FROM A GUEST PEN
initiate and serve virtual video meetings via Zoom, Meet or Teams.
Groups can have a discussion at an agreed time, like letter reading circles, small groups.
The meeting can also be a webinar lecture of 100 people that continues on the RealLiberals website.
If desired, they can be recorded and convened by e-mail or WhatsApp .
OLISKO TÄSSÄ KIINNOSTAVA AIHE?`
JOHN RAWLS JA REILUUS
John Bordley Rawls (21.2.1921 – 24.11.2002) tunnettiin erityisesti yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden teoreetikkona.
Hän nousi sopimusteoreettisen angloamerikkalaisen poliittisen filosofisen ajattelun elvyttäjäksi erityisesti kirjallaan A Theory of Justice (1971, suom) Oikeudenmukaisuusteoria 1988). Tämä Rawlsin läpimurtoteos toi keskusteluun takaisin perinteiset yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta koskevat sisällölliset kysymykset ja liberaalidemokraattisen vastauksen niihin.
Oikeudenmukaisuusteorian jälkeen Rawls huolestui oman
liberaalidemokraattisen oikeudenmukaisuuskäsityksensä sisäisestä koherenssista ja sen todentaman moniarvoisen yhteiskunnan vakauden ongelmista.
Hän kysyi, vaikkapa syvällisesti uskonnolliset kansalaiset voivat
hyväksyä liberaalidemokraattisen yhteiskunnan perustavat instituutiot ilman, että heidän täytyy luopua omista uskonnollisista vakaumuksistaan.
Vuonna 1993 ilmestyneessä toisessa pääteoksessaan Political Liberalism Rawls esittää Oikeudenmukaisuusteorian perusideat jossain määrin uudesti muotoiltuna ja pyrkii vastaamaan ensimmäisen pääteoksensa saamaan
arvosteluun.
Merkittävä uusi piirre teoksessa Political Liberalism on se, että Rawls ottaa siinä modernin liberaalidemokraattisen yhteiskunnan moniarvoisuuden ja liberaalin suvaitsevaisuuden teeman ensimmäistä pääteostaan selvemmin tarkastelun keskiöön. Rawlsin mukaan moderneja yhteiskuntia leimaa se,
ettei niiden kansalaisilla ole yhteistä käsitystä elämän perimmäisistä päämääristä eikä arvoista kokonaisuudessaan.
Rawlsin näkökulmasta moniarvoisen yhteiskunnan vakauden tuleekin perustua sopimukseen, jossa kansalaiset sitoutuvat kunnioittamaan toinen toistensa erilaisia elämänpäämääriä sen sijaan, että he käyttäisivät poliittista valtaa ajaakseen läpi yhden kokonaisvaltaisen arvojärjestelmän.
Poliittisen filosofian kannalta tämä tarkoittaa sitä, että liberaalidemokraattisen yhteiskunnan poliittiset periaatteet ja rakenteet tulee oikeuttaa tiettyjen ensisijaisten poliittisten arvojen pohjalta.
Rawlsin poliittinen liberalismi kohottaa kansalaisten vapauden ja tasaarvoisuuden ensisijaisiksi poliittisiksi arvoiksi ja jättää kohtuullisen järkevien (reasonable) kokonaisnäkemysten edustajille itselleen päätösvallan siitä, kuinka nämä yhdistävät edustamansa elämänpäämäärät liberaalidemokraattisen yhteiskunnan ensisijaisiin poliittisiin arvoihin.
Rawlsin teoria "oikeudenmukaisuudesta pikeudenmukaisuutena" suosittelee yhtäläisiä perusvapauksia, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja maksimaalisen hyödyn mahdollistamista yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville jäsenille kaikissa tapauksissa, joissa eriarvoisuutta saattaa esiintyä.
Rawlsin argumentti näiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteiden puolesta käyttää ajatuskokeilua, jota kutsutaan hypoteettisen alkutilanteen (original position "alkuperäiseksi asemaksi", jossa ihmiset tietoisesti valitsevat, millaisen yhteiskunnan he valitsisivat elää, jos he eivät tietäisi,
mihin yhteiskunnalliseen asemaan he henkilökohtaisesti asettuisivat.
Myöhemmässä teoksessaan Political Liberalism (1993) Rawls pohti kysymystä siitä, kuinka poliittinen valta voitaisiin tehdä legitiimiksi, jos hyvän elämän luonteesta ei ole yhtä mieltä.
Nykyaikaisista poliittisista filosofeista Rawls mainitaan usein Yhdysvaltojen ja Kanadan tuomioistuimissa ja Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan harjoittavat poliitikot. Vuoden 2008 kansallisessa poliittisten teoreetikkojen kyselyssä, joka perustui 1 086 vastaukseen
akkreditoitujen, nelivuotisten korkeakoulujen ja yliopistojen professoreista Yhdysvalloissa, Rawls äänestettiin ensimmäiseksi luettelossa "Scholars, joilla
on ollut suurin vaikutus poliittiseen teoriaan vuonna 2008". Viimeiset 20 vuotta"
​
Rawls julkaisi siis kolme pääkirjaa.
Ensimmäinen, A Theory of Justice, keskittyi jakautuvaan oikeudenmukaisuuteen ja yritti sovittaa yhteen vapauden ja tasaarvon arvojen kilpailevat väitteet. Toinen, poliittinen liberalismi, käsitteli kysymystä siitä, kuinka ratkaisemattomien uskonnollisten ja filosofisten erimielisyyksien jakaantuneet kansalaiset voisivat hyväksyä perustuslaillisen
demokraattisen järjestelmän. Kolmas, The Law of Peoples, keskittyi globaaliin oikeudenmukaisuuteen.Rawlsin pääteos Oikeudenmukaisuusteoria (A theory of justice) tarjoaa teorian poliittiselle keskustelulle.
Oikeudenmukaisuusteoriasta tuli välittömästi yhteiskuntafilosofian klassikko: moni sen jälkeen yhteiskuntafilosofiasta kirjoitettu teos ei ole välttynyt
viittaamasta siihen.
​
Rawlsin oikeudenmukaisuuskäsityksestä puhutaan yleisesti reiluutena.
​
Taustalla on Rawlsin vakaumus siitä, että kun oikeudenmukaisuusperiaateet valitaan reilulla (fair) tavalla, valituksi tulevat oikeudenmukaisuusperiaateet ovat reiluja. Rawls kutsuu ajatteluaan menetelmäoikeudenmukaisuudeksi,
jossa menetelmän oikeudenmukaisuus takaa lopputuloksen
oikeudenmukaisuuden. Rawls tarvitsee apuvälineeksi sopimusteoriaa, jotta hän voi olettaa reilun alkutilanteen.
Rawlsin yhteiskunta on arvoliberaali siten, että se sallii toimijoilleen mahdollisimman ison valinnan vapauden. Vapaus valita on negatiivinen vapaus. Tällainen yhteiskunta valvoo oikeudenmukaisuutta vain reiluutena.
Reiluus ymmärretään tässä negatiivisten vapauksien määräksi eli positiivisten rajoitusten pienuudeksi.
Johdonmukaisesti Rawls ei tarjoa moraaliteoriaa tai hyvän elämän ihannetta, vaan käsittelee pelkästään yhteiskuntapoliittista oikeudenmukaisuutta.
Rawlsin käsitteistö tarjoaa vain yhteiskuntapoliittiset puitteet.
Rawls johtaa kaksi oikeudenmukaisuusperiaateetta (Herne 2013, 28):
​
1. Jokaisella ihmisellä on oltava yhtäläinen oikeus laajimpaan mahdolliseen yhtäläisten perusvapauksien kokonaisjärjestelmään, joka on yhdistettävissä jokaista koskevaan samanlaiseen vapauden järjestelmään.
​
2. Sosiaaliset ja taloudelliset eriarvoisuudet on järjestettävä siten, että ne sekä liittyvät virkoihin ja asemiin, jotka ovat kaikille avoimia mahdollisuuksien reilun yhtäläisyyden ehdoilla, että tuottavat huonoimmassa asemassa oleville suurimman mahdollisen hyödyn.
Tätä kutsutaan eroperiaatteeksi (difference principle). Perustuslaillisuuden ytimeksi voidaan ajatella olettamus, että reaalipolitiikan pitää rakentua paitsi filosofiselle yksilökäsitykselle myös politiikkaan kirjatulle eli poliittiselle yksilökäsitykselle.
​
Perustuslaki voidaan nähdä poliittisena yksilömääritelmänä sen sisältäessä peruuntumattomat yksilön oikeudet ja velvollisuudet. Rawls on kuin Suomen perustuslain isä, presidentti K.J. Ståhlberg korostaessaan lain merkitystä.
​
Rawlsin perustuslaillisuus on edelleen käytössä oleva periaate.
Perustuslailliset nimensä mukaisesti ajattelevat, että politiikan perustana pitää olla muuttumaton ydinsäännöstö. Tämä ydinsäännöstö asettaa reunaehdot politiikalle ja määrittelee perusoikeudet ja -velvollisuudet.
​
PAUL ROBIN KRUGMAN JA
LIBERAALIN OMATUNTO
Paul Krugman on amerikkalainen taloustieteilijä.
Hän tuntee Euroopan ja Suomen, mutta hänet on liberalismi-keskustelussa muistettava talouden kehikossa ja poliittisena amerikkalaisen uuden liberaalin vanhana vihaisena kolumnistina.
Hän sai vuonna 2008 Nobelin taloustieteen palkinnon kansainvälisen kaupan ja talousmaantieteen tutkimuksen kehittämisestä. Krugman on kansantaloustieteen ja kansainvälisten suhteiden emeritusprofessori Princetonin yliopistossa.
​
Krugman pitää itseään modernina liberaalina viitaten kirjoihinsa, blogiinsa The New York Timesissa ja vuoden 2007 kirjaansa The Conscience of a Liberal.
​
Liberaalin omatunto on taloustieteilijä ja Nobel-palkitun Paul Krugmanin kirjoittama kirja. Otsikkoa käytettiin alun perin senaattori Paul Wellstonen samannimisessä kirjassa jo kuusi vuotta aiemmin, joka oli vastapainos umpikonservatiivi Barry Goldwaterin kirjaan The Conscience of a Conservative.
Se on siis lainatavaraa ja hyvä, siksi se menee kiertoon ja käyttöön näilläkin sivuilla.
​
Omatunto on hyvä toimintaohje ja näkökulma liberaaleille in person kun uppoavaa maailmaa parannetaan.
Kirjassaan Krugman tutkii Amerikan viimeisten 80 vuoden historiaa taloudellisen eriarvoisuuden kontekstissa. Keskeinen teema on sekä taloudellisen että poliittisen eriarvoisuuden vahvistuminen uudelleen 70-luvulta lähtien. Krugman analysoi tapahtuneen syitä ja ehdottaa "uutta New Deal sopimusta" Amerikalle.Hän viittaa New Dealilla presidentti Franklin Delano Rooseveltiiin, joka ajoi ensimmäisen Uuden Diilin läpi.
​
Liberaalin omatunto kertoo siis vaurauden ja tuloerojen historiasta
Yhdysvalloissa tuhatyhdeksänsataa-luvulla; rikkaiden ja köyhien välinen kuilu pieneni vuosisadan puolivälissä – ja kasvoi sitten uudelleen 1980-luvulta alkaen tasolle, joka oli korkeampi kuin 20-luvulla. Useimmat taloustieteilijät – mukaan lukien Krugman itse – ovat pitäneet vuosisadan lopun eroa suurelta osin teknologian ja kaupan muutoksista.
​
Hän täsmensi kuitenkin myöhemmin asetelmaa viittamalla valtionvastaisten talousnäkemysten js voimien hyökkäyksiin sosiaalista turvaverkkoa tai "hyvinvointivaltiota" vastaan.
Niillä on ollut paljon suurempi rooli sekä tuloerojen pienentämisessä sekä 30-luvulla ja 70-luvulla että sen leventämisessä nykypäivään.
​
Hän kertoo Rooseveltin New Dealia edeltäneestä konservatiivisuudesta joka hallitsi Amerikan sisällissodan ja kolmikymmenluvun suuren laman välistä ajanjaksoa.
​
Hän väittää, että konservatiivien liikkeen hienovarainen hyväksikäyttö, rotujen ja kulttuurien kauna ja kansallisen turvallisuuden pelko oli keskeistä konservatiivin liikkeen toiminnassa. Heillä oli kyky voittaa kansalliset vaalit –
vaikka sen politiikan, joka keskittää vaurautta huipulle, pitäisi olla erittäin epäsuosittua.
​
Krugman ehdotti jo 17 vuotta sitten, että demokraatit tekisivät aloitteen uuden New Dealin puolesta, jossa painotetaan enemmän sosiaalisia ja lääketieteellisiä ohjelmia – erityisesti yleismaailmallista terveydenhuoltoa – ja vähemmän kansallista puolustusta.
​
Hän puhuu siitä, mitä tarkoittaa olla "liberaali", uusien edistyksellisten organisaatioiden noususta - jotka toisin kuin konservatiiviset ajatushautomot, julkaisut ja muut organisaatiot ovat itse asiassa hajautetumpia ja itsenäisempiä toimijoita.
​
Krugman pohtii kuinka monet ihmiset näyttävät kannattavan "liberaalia" politiikkaa kuin ovat valmiita käyttämään liberaali-sanaa kuvaamaan itseään.
Kirja päättyy taktiseen neuvoon, että toistaiseksi liberaalien on oltava puolueellisia”, kunnes molemmat suuret poliittiset puolueet hyväksyvät New Dealin rationaalisuuden. Tämä saa nykyamerikassa ottaa aikaa.
Venäläisten maahanmuuttajien poika Krugman kasvatettiin Long Islandilla. Opiskeltuaan Yalessa ja MIT:ssä hän toimi hetken talousneuvonantajana Reaganin Valkoisessa talossa. Hänen taisteleva lähestymistapansa on aiheuttanut ”sekasortoa.”
Krugman voitti Nobel-palkinnon kansainvälisen kaupan mallien kehittämisestä; miksi maiden tuonti ja vienti näyttävät usein olevan ristiriidassa niiden vahvuuksien taustalla olevien teollisten vahvuuksien kanssa.
​
Räväkkäsuinen Krugman on kirjoittanut itsensä punaiseksi vaatteksi konservatiivien mieliiin Yhdysvalloissa ja päässyt maalituksen superpalloksi talouskeskustelussa josta on mukana suoraa poliittista ärsytystä.
WAS THERE AN INTERESTING TOPIC?`
IT WAS THE DREAM OF YOUNG LIBERALS IN FINLAND
LIBERAL ENVIRONMENTAL PARTY
Ahti Valkonen:
Liberal parties have remained on the margins in Finland since the Liberal People's Party (LKP) joined the Center Party as a member organization in 1982 and lost all their seats in the following year's parliamentary elections.
The research shows, however, that the line of "ecological social liberalism" developed in the 70s within the Liberal Youth League (LNL) continues in the Green League, which has established itself as a medium-sized party.
How did the ecological social liberalism of the young liberals relate to the youth radicalism of the 60s and 70s and its development, on the one hand, and to the fragmented political tradition of liberalism on the other hand?
Why exactly did the liberal party end up being home to a political line that put the idea of ecology in the center and why didn't it prevent the withering of the liberals, even though there was obviously a growing demand for ecology, as evidenced by the appearance of the greens?
Ahti Valkonen's thesis applies Karl Mannheim's generation model. Generations are understood as social groups formed around key experiences, which are divided into factions linked to political traditions.
While the general radicalism of young people in the 1960s, born from the key experience of Finland's record-breaking industrialization, remained generally optimistic about progress, branching into various party political versions at the turn of the 1970s, ideas that doubted economic growth became the official line of the young liberals.
The development was helped by the avant-garde characteristic of liberalism and the classics of liberalism rediscovered by young liberals, such as John Stuart Mill. The end result was a sharp departure especially from classical liberalism and an orientation towards the left.
However, the progressive and mass-spirited trend of the time buried small dissidents like the young liberals under it.
The fragmentation of the liberal movement also meant tolerance as well as disunity, which is why LKP was reluctant to transform into a social liberal environmental party.
In the end, the young people got frustrated and key influencers moved to found the green movement. A similar development also occurred in Sweden's liberals.
Although the belief in progress that had marginalized the young liberals was shaken from the mid-1970s with the economic recession, the young liberals' chances of gathering progressive and ecologically-minded people under the banner of liberalism was weakened by the general withdrawal of young people from parties to alternative movements.
Starting from a "clean slate" in a green shop was therefore easier.
Social liberalism and neoliberalism
comparison and differentiation
Both social liberals and neoliberals support value liberalism, which emphasizes individual freedom.
However, there are significant differences between these two trends in how they interpret liberalism and the role of the state in society.
Social liberalism developed from classical liberalism in the late 19th century as a response to social problems created by industrial society, such as poverty and unemployment.
Social liberals believe that society has a responsibility to ensure equality of opportunity for all its citizens.
They support tax-funded social security and market regulation, such as banking supervision, transfer taxation and competition legislation. According to social liberals, the state must intervene in the economy so that the ideals of liberalism, such as individual freedom and equality, can be realized in practice.
Neoliberalism, on the other hand, emphasizes the importance of free markets and competition in creating well-being. Neoliberals believe that government intervention in the economy is harmful and that the market is best able to direct resources efficiently.
They advocate minimizing the role of the state, lowering taxes and deregulation.
According to neoliberalism, individual freedom is best realized when the state does not restrict the economic activities of individuals and companies.
One of the main differences between social liberalism and neoliberalism is the view of the role of the state. Social liberals see the state as an important actor that can promote equality and justice.
Neoliberals, on the other hand, view the state with suspicion and consider it a limiter of individual freedom.
Social liberalism and neoliberalism can be considered different branches of liberalism that have both common and distinguishing features. They represent different views on how individual freedom and social responsibility fit together.
